AURINKO JA IHO

(Kuva Pixapay)

        AURINKO JA IHO!

AURINKO ja IHO! Mitä ajattelet tästä? Oletko jo ottanut aurinkotuotteet esille ja aloittanut suojaamaan ihoasi vai mietitkö vielä asiaa? 

Ei taida kuitenkaan olla yhtään liikaa vaikka minä vielä myös muistutan sinua suojaamaan ihoasi auringolta. 

Paljon on ihon suojaamisesta viime aikoina kerrottu, mutta huomaan kuitenkin, että edelleen on tarpeen puhua auringon hyvistä puolista sekä sen haitoista uudestaan ja uudestaan. Kertaus on opintojen äiti!

Muistan kun olin lapsi ja teini (-70, -80 ja -90 luvulla) niin auringosta puhuttiin oikeastaan vain virkistävänä ja energiaa tuovana. Ei vielä paljoa puhuttu...ainakaan minun perheessäni ja ystäväpiirissäni auringon haitoista. Toki varoiteltiin ettei saa antaa ihon palaa. Siihen aikaan monet luulivat, että jos käyttää korkea suojakerrointa olevaa aurinkovoidetta ei rusketu ollenkaan.

Yleisesti puhuttiin, että rusketus kuuluu nuoruuteen, että rusketus nuorentaa. Jotkut sanoivat, että selluliittikin on paremman näköistä ruskettuneena.  Jos vastaan tuli ruskettunut ihminen, yleinen kommentti oli, että kylläpäs on hyvä rusketus, hän on kyllä terveen näköinen ja on varmasti hyväkuntoinen ja urheilullinen.

Rusketus taisi olla ehkä myös hyvän itsetunnon kohottamista. Ympärivuoden rusketukseen toi helpotusta ja apua kun solariumit tulivat ja kaikilla halukkailla oli mahdollisuus olla ruskettuneita ympäri vuoden. Kyllä, itsekin kävin usein solariumissa ja oli meillä ystäväni kanssa hoitolassamme (jossa olin töissä ysärin loppupuolella) solariumi, jossa sitten köllöttelin pienet aurinkolasit silmillä toivoen saavani upean rusketuksen.

IHMISET OVAT VUOSITUHANSIA RAKASTANEET AURINKOA

Auringon valo, energia ja lämpö on meille kaikille, koko maapallolle elintärkeää.  

"Ihmisen ja auringon välillä on vuosituhansia vallinnut rakkaus. Auringon virkistävä ja parantava vaikutus  tunnettiin jo muinaisina aikoina. Vanhat kulttuurikansat palvoivat aurinkoa jopa Jumalana. Aurinko kuvailtiin sädepäiseksi nuorukaiseksi, joka nousi idässä maailmanvirrasta, ajoi valkoisella nelivaljakolla halki taivaankannen ja laskeutui illalla takaisin lännessä maailmanvirtaan. Yön aikana hän kulkeutui kultamaljassa nukkuen maailmanvirtaa pitkin itään aloittaakseen uuden päivän." 


(Kuva Pixapay)

Auringolla on paljon hyviä vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. 

"Auringon lämpöä käytettiin vanhana aikana lääketieteessä mm. psoriasiksen ja tuberkuloosin hoidossa. Uudella ajalla alettiin käyttää aurinkokylpyjä terveydenhoidollisiin tarkoituksiin ja vuonna 1855 Arnold Rikli avasi ensimmäisen aurinkokylpylän. 1900-luvun alussa Johann Wilhelm Ritter huomasi UV-säteilyn parantavan vaikutuksen luuston ja nivelten sairauksissa."

"Coco Chanel, muotitaiteilija toi rusketuksen 1920-luvulla muotiin ja siitä lähtien sitä pidettiin terveyden merkkinä."

MILLOIN SITTEN HUOMATTIIN AURINGON HAITTOJA?

Tiesithän, että rusketus on ihon muodostama suoja UV-säteilyn haittavaikutuksia vastaan!

Ja vaikka minun nuoruudessa ei puhuttu auringon vaaroista paljoa niin todellisuudessa tutkimukset auringon säteiden haitoista alkoi jo 1920-luvulla. Tutkimusten myötä havaittiin, että ihosyöpä on yhteydessä UV-säteilyyn. Tutkimukset osoittivat, että UV-säteily aiheuttaa ihon ennenaikaista vanhenemista, pigmenttimuutoksia, ihon vaurioitumista ja jopa ihosyöpää. 

Tutkimuksia tehdään edelleen ja nyt tiedämme jo senkin, että auringon säteily aiheuttaa muitakin haittoja kuin näkyvän ihon palamisen. Tällä hetkellä tiedämme sen, että otsonikerros on ohentunut ja se päästää auringon säteilyä ihmisten iholle vaarallisen paljon!

UVA -säteet (ageing)

Ihoon vanhentavasti vaikuttava ja allergiaa aiheuttava UVA-säteily ulottuu dermikseen asti ja nämä säteet tummentavat jo iholla olemassa olevaa pigmenttiä, tapahtuu välitön eli suora pigmentaatio. UVA-säteily ei aiheuta punoitusta eli auringonpolttamaa. Vaikutus on nopea muttei pysyvä ja se vaihtelee eri ihmisillä. Ihon värin tummuminen voi hävitä muutamassa tunnissa tai kestää useita päiviä.

UVA -säteet (burning)

UVB-säteet ulottuu str. basaleen aivan dermiksen rajalle asti ja jopa dermiksen puolelle. UVB-säteet aiheuttavat ihon palamisen! 

UVB-säteiden vaikutus on hitaampi ja kestävämpi kuin UVA-säteiden. Ihon ruskettuminen onkin maksimissaan vasta noin kahden viikon kuluttua auringonoton alkamisesta.

Vaikutukset

Auringon säteilyn näkyvin vaikutus on, kuten tiedämme, ruskettuminen, joka tapahtuu UVA- ja UVB-säteiden yhteisvaikutuksesta.

Positiiviset vaikutukset;

  • mieli piristyy
  • D-vitamiinin muodostus
  • verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuu
  • vastustus- ja suorituskyky lisääntyy
  • hemoglobiinin muodostus paranee
  • hormonitoiminta vilkastuu
  • uniparanee ja ärtyisyys vähenee
  • apua psoriakseen
  • atooppiseen ihoon apua
  • Seborreaan ja akneen

Negatiiviset vaikutukset;

  • ihon palaminen
  • ihon vanheneminen
  • aurinkoihottumat
  • pigmenttimuutoksia iholle
  • ihon vaurioitumista, jopa ihosyöpää 

Sinun tulee erityisen huolellisesti suojautua auringolta, jos sinulla on ongelmana 

- aurinkoihottuma

- muita iho-ongelmia (ruusufinni, suunympärys ihottumaa eli POD, akne, huuliherpes)

- tai jos käytät jotain lääkkeitä esim. sydän- ja verenpainelääkkeitä, antibiootteja, aknelääkkeitä tai vaikkapa tulehduskipugeeliä tms. Tutki aina käyttämäsi lääkkeen pakkausseloste tarkkaan! Tietyt lääkkeet saattavat herkistää ihoa auringonvalolle, koska joidenkin lääkeaineiden kemiallisessa rakenteessa on auringon kanssa reagoivia osia

- tai jos olet juuri käynyt kasvohoidossa ja varsinkin esim. mikroneulaushoidossa tms. jonka jälkeen iho on herkistynyt ja voi reagoida aurinkoon.

UV-säteilyltä tulee kaikkien suojautua! 

IHON SUOJAAMINEN AURINGOSSA 

Auringonvalosta on siis meille sekä hyötyä että haittaa! On opittava suojaamaan ihoa. 

"Aurinko on meille kuin lääke, jonka oikeasta annostelusta riippuu sen vaikutukset."

Markkinoilla on kahdenlaisia aurinkosuojatuotteita, kemikaalisia eli orgaanisia ja fysikaalisia eli epäorgaanisia aurinkosuojia. 

Kemikaalinen aurinkosuoja toimii kuin pesusieni ja imee itseensä auringon säteet ja estää niiden etenemisen iholla. Kemiallinen aurinkosuoja pystyy tarjoamaan korkeamman suojakertoimen kuin mitä fysikaalisissa suojissa on mahdollista saavuttaa. Tuote ei jätä iholle vaalea pintaa.

Kun taas fysikaalinen aurinkosuoja muodostaa tavallaan kuin lävistämättömän kalvon ihon pintaan. Fysikaaliset suojat ovat mineraalipohjaisia ja niiden vaikuttavat aineet ovat yleensä titaani- ja sinkkioksidi. Suoja on vedenkestävä ja vaikutus alkaa välittömästi. 

Jos haluat pitkäkestoisen rusketuksen rasittamatta kuitenkaan ihoa liikaa on tämä sinun tuotteesi

Näin valitset aurinkosuojan

On tärkeää tietää oma iho- ja pigmentaatiotyyppi sekä missä aurinkoa otetaan kun valitsee aurinkosuojatuotetta.

Aurinkosuoja tuotteita löytyy
  • emulsiot 
  • geelit
  • pastat ja stickit
  • öljyt
  • aerosolit, sprayt
  • voiteet, joita suositellaan kasvoille 
  • vedenkestävä 
  • sisäisesti otettavat aurinkosuojat, kuuri aloitetaan 2-3 vk ennen auringonottoa 
Aurinkosuoja tulee levittää iholle 30-40 min ennen aurinkoon menemistä. Levitä voidetta uudestaan puolen tunnin kuluttua ja sitten parin tunnin välein. Myös uinnin jälkeen laitetaan suoja uudestaan.

Aurinsuojavoide antaa mahdollisuuden olla auringossa kauemmin. Vaalean ihon omaava palaa auringossa jo 5-10 minuutissa. Kun taas tumma iho kestää kauemmin. Siksi vaaleaihoisen tulisi käyttää vähintään SK 20 tuotetta.

Suojakerroin 30-50 tarkoittaa korkeaa suojaa ja 50+ erittäin korkeaa suojaa. On hyvä tietää myös, että vaikka olisi varjossa tai on tuulinen ja viileä päivä niin jos UV-indeksi on yli 3, käytä aurinsuojavoidetta! UV-indeksin löydät Ilmatieteen laitokselta

Ihonhoito auringonoton jälkeen 

Kun tulet auringosta, pese iho huolellisesti suihkussa. Paras pesuaine siihen on öljypohjainen vartalon pesuaine, sillä saa hyvin kaikki aurinkosuojatuotteen jämät pois.
Puhtaalle iholle levitetään ihoa rauhoittavaa, viilentävää ja kosteuttavaa vartalovoidetta. Näin estät ihon hilseilyä ja rusketus iholla syvenee. 

Auringosta on opittava nauttimaan kohtuudella!

Toivon, että sait tästä lisää innostusta suojata ihoasi auringolta!

-Arja


Lähteet:

Kerro, kerro kuvastin, kauneudenhoidon käsikirja, Una Nuotio

https://www.allergia.fi/iho/iho-ja-arki/iho-ja-aurinko/


Kommentit

Suositut tekstit