Beauty & Soul kauneushoitola

Nyt kerron teille nyt mikä on Beauty & Soul, kauneushoitolani.  Ensimmäinen postaus oli esittely itsestäni ja nyt kerron yrityksestäni sekä siitä mitä siellä tapahtuu.

Beauty & Soul on pieni kauneushoitola Pietarsaaressa Koulukatu 5. Nykyisessä paikassa kauneushoitola on toiminut vasta kesästä lähtien. Yritykseni toiminta on ollut välillä kotona, eri liiketilassa ja olen toiminut vuokratuolilla eri kauneushoitoloissa. Hoitolassa toimin minä sekä satunnaisesti nuorin tyttäreni, hän valmistuu pian kosmetologiksi. 

Tällä hetkellä, koronan takia hoitolamme on avoinna ajanvarauksesta. Kuulun itse riskiryhmään sekä haluan tarjota asiakkaille turvalliset oltavat kauneushoitolassa korona pandemian aikana. Siksi paikalla on yleensä vain yksi  työntekijä ja asiakas, joskus on hetken kaksi työntekijää jolloin molemmilla omat asiakkaat eli silloin on 4 henkilöä kerrallaan.




Hoitola on pieni n. 30 m2, yksi huone jossa hoidot tehdään, "taka" huone toimisto/sosiaalitilat/ välineiden desinfiointi ja sterilointi sekä wc. Tehokkaasti olemme suunnitelleet neliöt käyttöön. Hoito paikkoja on kaksi. Tämä mahdollistaa kahden työntekijän samanaikaisen työskentelyn. 

Beauty & Soul:ssa on käytössä tällä hetkellä kaksi ihanaa hoitolasarjaa Elemis ja Biodroga. Näistä molemmista sarjoista löytyy sekä kasvo- että vartalonhoitotuotteet. Jalka- ja käsihoidoissa sekä geelilakkauksissa käytämme Leighton Denny tuotteita. Lisäksi jalkahoidoissa myös loistavaa LOVAskin tuotetta. Sokeroinnissa on käytössä Skin Candyn tuotteet. Ripsi- ja kulmavärjäyksissä käytetään  JimJams ja Refectocil tuotteita. Ripsipidennykset tehdään LashLovers tuotteilla. Kulmien laminointi eli Brow Lift tuotteet ovat Ruthie Bellen ja Lash lift eli ripsien kestotaivutukseen tarvittavat tuotteet ovat tällä hetkellä Dollys Lash. Meikkiin ei tällä hetkellä ole vielä tiettyä sarjaa käytössä, on vaikea valita kaikista hyvistä tuotteista joten vielä on mixaus eri tuotteita esim. Beauty is Life, Barefaced Beauty, Youngblood ja LR:n meikit.

                     


Beauty & Soul kauneushoitolassa on mahdollisuus erilaisiin hoitoihin kaiken ikäisille asiakkaille niin naisille kuin miehillekin

- eri kasvohoidot
- rentouttavia ja kiinteyttäviä vartalohoitoja
- SPA hoitoja joissa on yhdistetty kasvo- ja vartalohoito, kasvo- ja jalkahoito yms.
- kuumakivi hoito
- jalkahoito joka tavallinen pedikyyri tai SPA pedikyyri
- käsihoito eli manikyyri
- geelilakkaus sormiin tai varpaankynsiin
- ripsipidennykset klassiset, volyymit ja volyymiripsiviuhkat
- kulmien ja ripsien värjäys
- kulmien muotoilu
- ripsien kestotaivutus eli Lash lift
- kulmien kestomuotoilu eli Brow Lift
- meikkauspalvelut (asiakasmeikit, mainos-, mallimeikit ym.)
- maskeerauspalvelut (asiakasmaskeeraus, keikkatyöt projekteihin esim. video-, mainos-,       elokuvamaskeeraus, teatteri ym.)
- meikkikoulutus (yhdelle tai ryhmälle)
- muut kauneusalan koulutukset (henkilökohtainen opetus tai yritykset)
- kampauspalvelut (juhlakampaukset, mallikuvaus ym).

Olen itse todella iloinen pikku hoitolasta! Siellä on ihana työskennellä ja ottaa vastaan asiakkaita.


                                            Tervetuloa Beauty & Soul kauneushoitolaan! 

                        "Eleganssi tulee siitä, että olet yhtä kaunis ulkoa kuin sisältä" 
                                                                        -Coco Chanel-

Seuraavalla kerralla kerronkin sitten ihan jotain muuta...
-Arja-

                    



Kommentit

Suositut tekstit