Maskne -uusi iho-ongelma?

Apua! Kasvoissani on näppyjä, kuivia alueita, ihottumaa, nenäni limakalvot ovat sierainten alueelta rikki ja välillä haavat vuotavat verta ja ovat kipeät. Minun ihossani, joka normaalisti on hyväkuntoinen. Mitä on tapahtunut?

Kun mietin muuttunutta ihoa kasvojen alueella ja pyörittelin päässäni olenko käyttänyt jotain vääriä tuotteita vai vahingossa käsistäni vienyt kasvoille jotain ainetta, huomasin että iho aina rauhoittui kun oli vapaapäivä ja olin kotona...enkä käyttänyt kasvomaskia!   


(kuva lainattu unsplash)


Kuulostaa tutulta? Onko sinun kasvoissasi iho muuttunut viimeisen vuoden aikana?

Tämän päivän uusi iho-ongelma  monella on maskne eli maskiakne. Maskne on koronapandemian synnyttämä termi iho-ongelmille, jotka syntyvät maskin käytöstä. Iholle voi syntyä näppylöitä ja muita epäpuhtauksia, jopa laukaista aknen tai pahentaa sitä. Vastaavasti iho voi olla kuiva ja karhea sekä punoittaa. Syy piilee ihon ja maskin välille jäävässä hautovan kosteassa, vähähappisessa hengitysilmassa jossa valitettavasti bakteerit viihtyvät.

Masknessa finnejä ja epäpuhtauksia tulee nimenomaan maskin alle jääville iho-alueille eli poskien alaosiin, suun ympärille ja leukaan. Erityisen paha ongelmasta voi tulla heille, jotka joutuvat käyttämään maskia tuntikausia esimerkiksi työnsä vuoksi, mutta korona tilanteen vuoksi on maskin käyttö tärkeää.

Ihohuokoset saattavat tukkeutua, koska iholle kertyy kosteutta, hikeä ja likaa. Tukkeutuneet ihohuokoset voivat tulehtua ja kehittyä finneiksi. Jos ihossa on ennestään aknea, se voi pahentua suu-nenäsuojuksen käyttäjällä.

Maski myös hajottaa ihon pinnalta luonnollisten rasvojen ja öljyjen kerrosta, joka suojaa ihoa bakteereilta ja ylläpitää kosteustasapainoa. Maskin alla muhiva iho voi kuivua karheaksi ja kutista. Ja kun maskia pidetään pitkiä aikoja, se aiheuttaa iholle mekaanista ärsytystä eli hankausta ja kitkaa voi maskille herkistyä jolloin suun ympärille ja poskialueille tulee kuivumista, ihottumaa ja kosketusekseemaa.

Maskien käytöstä on tullut arkea, joten ihoa kannattaa hoitaa ja valmistella kestämään kovempaakin rasitusta. Hyvällä hoidolla ja sopivilla tuotteilla voidaan myös vaikuttaa jo puhjenneeseen maskneen.

Kuinka ehkäistä ja hoitaa masknea?

  • Yritä löytää hengityssuojain, joka istuu kasvoillesi tiukasti ja hengittää mahdollisimman hyvin myös puhuessa. Kun maski istuu hyvin, syntyy vähemmän kitkaa ja hankausta. Tämä voi lieventää tai jopa ehkäistä iho-ongelmia.
  • Vaihda kertakäyttöinen maski mahdollisimman usein puhtaaseen ja kuivaan. Likainen maski, jossa on esimerkiksi meikin rippeitä, lisää epäpuhtauksien riskiä. 
  • Puhdista iho huolella aamuin illoin ja viimeistele ihon puhdistus pH:ta tasapainottavalla kasvovedellä.
  • Lisää kasvoille kosteuttavat hoitotuotteet. Käytä tuotteita, tehoampulleja ja seerumeita jotka antavat kasvoille lisää kosteutta ja rauhoitusta esim. tuotteita jotka sisältävät hyaluronihappoa joka tuo kosteutta iholle tai keramideja joiden tarkoituksena on suojata ja ylläpitää ihon kosteustasapainoa.  
  • Lisää puhdistusrutiineihin välipuhdistus. Kun poistat maskin, pyyhkäise ihoa misellivedellä ja vanulla. Näin viet hikeä ja likaa pois kasvoilta.
  • Vähennä meikkaamista tai meikkaa vain silmiä. Näin ehkäiset meikkipigmenttien tukkeuttavaa vaikutusta maskin alla.
  • Miehet joilla on parta tulee myös hoitaa parranalaista ihoa entistä huolellisemmin maskiaikoina. Parran alla on monella miehellä jo vanhastaan oireileva, kutiseva ja hilseilevä ihottuma. Hyvä konsti huolehtia ihosta parran alla on käyttää partaöljyjä. Rasvaiselle iholle sopii paremmin öljyjä vähärasvaisempi seerumi.
Jos sinulla on ongelmia masknesta tai haluat ennalta ehkäistä masknea muista hoitaa ihoasi oikeilla rutiineilla sekä tuotteilla Jos maskne on päässyt jo puhkeamaan toden teolla, ole kärsivällinen. Älä koskettele tai puristele finnejä ja unohda liian tehokkaat puhdistustuotteet.

Nyt vaan masknen kimppuun oikeilla toiminnoilla ja ihorutiineilla, mutta ennen kaikkea  tärkeää on, että käytät suojamaskia!


-Arja-


Kommentit

Suositut tekstit